Huom! Kilpailu on päättynyt.
Workspace Oy ja Ilta-Sanomat käynnistävät yhdessä Suomen kamalin konttori -kilpailun, jossa joku voittaa työpaikalleen jopa 100 000:n euron remontin. Ilta-Sanomat järjestää suuren lukijakilpailun ja äänestyksen, jonka tarkoitus on löytää kamalin konttori. Workspace kokoaa ryhmän, joka tekee toimipaikan unelmista totta ja stailaa voittajan toimitiloja voittosumman arvosta.
Kilpailussa etsitään toimistoa, jossa koetaan, että nykyiset tilat eivät ole toimivat ja jossa kaivataan perusteellista muutosta. Kilpailun palkintona asiantuntijat analysoivat nykyiset tilat ja arvioivat miten tilaa voisi uudistaa.
Voitto sisältää suunnitelman siitä, mitä työympäristössä tulee kehittää sekä suunnitelman valitun tilan sisustamiseksi. Voittoon kuuluu myös kaluste- ja materiaalitoimittajien tarjoamia tuotteita, jotka valitaan Workspacen suunnitelman mukaisesti.
Voittaja on yritys, joka parhaiten perustelee sanoin ja kuvin nykyistä toimintaa ja tiloja sekä sen, millaisia parannuksia tiloihin kaivataan. Kyseessä voi olla esimerkiksi liian pienet neuvottelutilat, toimimattomat tilat tehokkaaseen palaverityöhön, vuorovaikutukseen innostavan kahviotilan puuttuminen tai se, että yrityksen toimitilat eivät vastaa yrityksen imagoa ja haluttua mielikuvaa.
Materiaali- ja kalusteratkaisuja tarjoavat yritykset ovat Vallila Interior, Highlight valaistus, Travico ja Isku Interior. Saneerausrakentamisesta vastaa Peab Oy.
Kilpailuaika on viikoilla 40–43 eli 28.9.–23.10.2009. Raati valitsee loppukilpailuun pääsevät ehdokkaat. Lopullisen voittajan äänestävät Ilta-Sanomien lukijat. Voittajan toimipaikan stailaus tehdään alkuvuodesta 2010. Toteutunut ratkaisu esitellään Ilta-Sanomien ja Workspacen sivuilla.
Kilpailulla halutaan herättää keskustelua siitä, miksi yritysten kannattaa panostaa toimitilojen kehittämiseen. Kun tila on yrityksen näköinen, tukee työnteon vaatimuksia ja auttaa menestymään työssä, tavoitteisiin päästään helpommin. Ja lähes poikkeuksetta saavutetaan myös merkittäviä kustannussäästöjä.
Osallistumisohjeet löydät Ilta-Sanomien sivuilta, katso http://www.iltasanomat.fi/asuminen/uutinen.asp?id=1734924